Kaikki uutiset

Cleveron on Viron kilpailukykyisin yritys teollisuudessa ja energia-alalla

13.10.2020 | Cleveron

Viron kauppakamari julisti eri kategorioiden kilpailukykyisimmät yritykset. Kilpailuun osallistui yhteensä 1418 virolaista yritystä. Eniten ehdokkaita, 403, oli teollisuuden ja energian alalla, jonka voittajaksi Cleveron julistettiin.

Palkinto on tunnustus Cleveronin kovasta työstä. Olemme lanseeranneet uusia tuotteita, allekirjoittaneet sopimuksia jakelijoiden kanssa ympäri maailmaa sekä voittaneet jännittäviä palkintoja. Vaikka pandemia on vaikuttanut voimakkaasti Cleveronin toimintaan, painopiste on aina asetettu tuotekehitykseen, jotta pysyisimme askeleen edellä kilpailussa. Syyskuun lopussa ilmoitimme Telian kanssa toteutettavasta itsepalvelukioski pilottihankkeesta, jonka avulla jälleenmyyjät voivat myydä tavaroita ilman asiakaspalvelijan läsnäoloa. Tämä ratkaisu auttaa Teliaa pääsemään lähemmäksi asiakkaita pienissä kaupungeissa sekä tarjoamaan heille nopean ja kätevän palvelun.

Viron kauppa- ja teollisuuskamarin kilpailukykylistaus on koottu vuodesta 2003 lähtien. Listasijoitus perustuu yritysten taloudellisiin indikaattoreihin, ja se ottaa huomioon kahden edellisen vuoden taloudellisen toiminnan: myyntituotot, nettotulot, oman pääoman, työntekijöiden lukumäärän ja työvoimakustannukset.

Kuva: Viron kauppakamari

Jos haluat lisätietoa, soita tai lähetä  sähköpostia

Tarmo Tamm

Sähköpostiosoite: 
[email protected]